Friends with benefits ja mielenrauha

Oloni on helpottuneempi kuin pitkään aikaan.
 

Kuten aiemmin ohimennen mainitsin, elämässäni on jo pitkään ollut eräs Vakitapaus, poika jonka kanssa vietän yön silloin ja toisen tällöin. Vähän omaksikin järkytyksekseni juttu on jatkunut jo varsin kauan, ja sitä kummallisemmaksi sen tekee, ettemme ole puhuneet suhteestamme sinä aikana kertaakaan, edes ohimennen tai sivulauseessa.
 

Välillä poika pyytää minut luokseni katsomaan telkkarisarjoja, välillä lähettää baari-illan jälkeen yökutsun. Toisinaan viestin lähettäjä saatan olla minäkin, myönnetään. Kerran olemme käyneet yhdessä leffassa, kerran autoajelulla. Muutoin aika samalla kaavalla mennään. Minä olen aina se, joka menee hänen luokseen. Katsomme tv-sarjoja, syömme ehkä vähän iltapalaa, poika laittaa lakanat toiseenkin peittoon.
 

Hirvittävän helpoksi homman tekee se yksinkertainen seikka, että Vakitapaus asuu alakerrassani. Meillä on jonkinlainen sanaton sopimus siitä, että erityisesti viikonloppuisin on ihan ok laittaa viesti vielä puoli neljältä, jos siltä tuntuu, ja helppoahan se onkin. Vaikka kaveriporukkamme on yhteinen ja hyvin tiivis, koko tänä aikana sana tapailustamme ei ole levinnyt käsittääkseni kellekään ulkopuoliselle, vaikka se olisi monelle todella suuri juttu ja yllätys, juoru joka olisi mahdoton pitää piilossa sen jälkeen kuin se pääsee valloilleen.
 

Koko ajan molemmilla on ollut myös muita, ja kummatkin tietävät sen. Emme kuitenkaan ole puhuneet heistä, emme keskustelleet millään tavoin siitä, missä meidän juttumme rajat menevät ja mitä oikeastaan edes haluamme.
 

Nyt ihan lyhyen ajan sisällä olen kuitenkin nähnyt Vakitapauksen rappukäytävässä saman tytön kanssa useammankin kerran, ja tämänpäiväisen kohtaamisen jälkeen minulle tuli outo varmuus siitä, että nyt on aika puhua asiat viimeinkin selväksi. Syy ei ollut niinkään mustasukkaisuus kuin puhdas loukkaantuminen toisen tytön puolesta: tietääköhän lie, että vain pari yötä sitten vieressä kulkeva poika laittoi viestiä aivan toiselle tytölle. Minulle siis, tietysti.
 

Laitoin viestin: meidän olisi ehkä syytä joskus jutella. Vastaus: samaa mieltä, vaikka heti.
 

Olin varautunut itkemään ja kuulemaan, ettei koko hommassa ole mitään järkeä, halaamaan viimeisen kerran ja odottamaan jatkossa lähinnä jähmeitä hymyjä rappukäytävässä. Siihen nähden kaikki menikin yllättävän hyvin.
 

Keskustelu oli hämmentävän luonteva ottaen huomioon, ettemme ole koskaan ennen edes nostaneet aihetta esille. Lopputulos oli: ihan kivaa on ollut molemmin puolin. Totesimme, että kumpikin on vapaa menemään ja tekemään niin kuin tahtoo ja niin kauan kuin vakavampia kuvioita ei ole ilmoilla, tapailussamme ei ole mitään pahaa, kunhan kumpikaan ei tunne tulevansa loukatuksi. Lopuksi poika ilmoitti, että saan hänen puolestaan pyöriä vapaasti ihan kenen kanssa tahdon. Tai oikeastaan: "ettei ole yllättynyt mistään kuvioista". Väitin samaa ja toivon, että oikeasti tarkoitinkin omia sanojani.
 

Lopputulos: friends with benefits -juttumme on nyt ihan virallisesti friends with benefits -juttu. Voimme edelleen nähdä, ja silti voimme tapailla myös muita. Juuri näinhän se käytännössä on ollutkin jo pitkään, mutta on jotenkin huojentavaa, että se on nyt ihan selvää kummallekin, ettei enää tarvitse empiä tai miettiä, loukkaantuuko toinen sitten kuitenkin jollain tapaa vai ei.
 

Niin kauan kuin molemmat saavat jutusta enemmän iloa kuin harmia, miksipä ei. Toivon edelleenkin aivan yhtä sitkeästi löytäväni ihan oikean, kunnollisen parisuhteen, mutta sitä etsiessä on ihan kiva ajatus, että alakerrassa on mukava poika, jonka kainaloon voin yksinäisinä viikonloppuöinä mennä nukkumaan.
 

PS. Myös Vakitapaus nettideittailee ihan samalla palstalla kuin minäkin! Huomatessani hänen profiilinsa ensi kertaa joskus kesällä olin melko lailla järkyttynyt. Nyt ajatus lähinnä huvittaa minua. Samoilla apajilla ollaan!


Kuvat: We Heart It